Tiesin että oli aika tehdä päätöksiä poikamme hautaamisesta ja sen järjestelyistä.
Päätimme jo alkumetreillä että hoidamme mahdollisimman paljon itse ja rakennamme kaiken mahdollisen.
Nyt vain piti selvittää miten, minne, koska ja kuinka kysymyksiin vastauksia.
Poikamme haudattaisiin jo edesmenneen äitini haudan lähelle. Niin ei Mörrin tarvitsisi olla yksin vieraalla maalla ja lähellä olisi hänen mumminsa.
Päädyimme myös tuhkaukseen koska se oli meille lohdullisin ajatus hautaamisesta.
Arkun sai mieheni suunnitella ja yhdessä se rakennettiin.
Oli raskasta ajatella kun katselin piirrustuksia,että oliko siinä se sänky josta kuukausi sitten jo puhuttiin että itse tehdään.
Silloin sängyn piti vain olla ihan erilainen ja sen ei koskaan pitänyt olla se viimeinen...
Haimme kaikki tarvikkeet ja materiaalit jotka halusimme ja yhdessä saimme valmiiksi pienen kauniin arkun, juuri sellaisen jonka halusimme.
Kun saimme arkun valmiiksi niin lähdimme sen kanssa kohti sairaalan kappelia josta Mörri siirrettäisiin Vuorentaan kappeliin.
Perille päästyämme kannoimme arkun sisälle, työntekijä auttoi arkkuun siirtämisessä ja olikin jo laittanut pienen enkeli siipi korun poikamme kaulaan jonka aiemmin hänelle vein.
Arkkuun siirrettiin myös pieni nalle jonka olin myös aiemmin vienyt Mörrille.
Se oli ainoa jonka aina tiesin että tulen ostamaan pojalleni kun hän syntyy, ja hänelle se kuului.
Mieheni kantoi arkun takaisin autoon josta lähdimme kappelia kohti.
Kun pääsimme perille saimme saattaa Mörrin muiden vainajien joukkoon kylmä tiloihin.
Huomasin oven lähellä toisen kauniin ja niin pienen arkun.
Emme olleet siis ainoita joille juuri oli käynyt näin.
Tuli niin paha olo myös tuon lapsen perheen puolesta ja kyyneleiltä en välttynyt.
Autossa puhuimme mieheni kanssa tuosta toisesta pienestä lapsesta ja mieheni sanat lohduttivat.
"Mörrillä on nyt toinen pieni siellä ystävänä ja voivat pimeän tullen nyt yhdessä leikkiä"
Vaikka olo oli kauhea ja surua täynnä, niin omasta kuin sen toisen lapsen perheenkin puolesta niin turvauduin itsekkin samaan ajatukseen. He eivät olleet yksin, vaan kaksi pientä enkeliä yhdessä samassa paikassa.
Haikein mielin lähdimme kotia kohti.
Ennen siunaustilaisuutta oli vielä laulu valitsematta ja kukkavihot tekemättä.
Seuraavana päivänä kuitenkin saimme kaiken tehtyä ja valittua.
Haimme itse kukat ja tein laitteet meille,pojalleni ja isälleni.
Vanhempi poikani halusi ihan oman minkä Mörrille vie ja kirjoitti myös kauniin runon korttiin.
Lauluksi siunaustilaisuuteen valittiin
Iina Kangasharju - Lintu
Se oli kaunis ja koskettava, ainoa josta heti sen kuullessaan tuli se olo että juuri tuo on Mörrille.
Muistotilaisuuteen olin tehnyt myös pienen puukantisen kuva kehyksen Mörristä johon kukin halutessaan voisi kurkistaa.
Tiesin että joillekkin oli vielä liian vaikeaa katsoa kuolleen lapsen kuvaa joten en halunut ketään siihen pakottaa vaan siksi tein kuvalle oman pienen kauniin kotelon.
Mieheni sisko sitoi kauniin muistokirjan johon itse tein puiset kannet ja tauksen.
Siihen saisi kirjoittaa kukin Mörrille aina kun tulisi sellainen tarve.
Veimme kuvat ja kirjan valmiiksi jo mieheni vanhempien luo jossa muistotilaisuuskin pidettäisiin.
Teimme myös uurnan josta halusin pienen aarre arkun, olihan Mörri aarteista suurin jonka nyt kätkisimme maahan kaikelta pahalta piiloon.
Rakentaminen oli raskasta mutta jollain tapaa helpottavaa, saimme juuri sellaiset kun halusimme.
Viikko meni nopeasti hautajaisten järjestelyssä ja tuota pelottavaa päivää odottaessa.
Siunaustilaisuus oli kaunis, paikalle pyysimme vain meille läheisimmät ihmiset ja perheen.
Papin puhe oli kaunis ja vaikka emme virsiä ensiksi haluneet niin vanhempi poikani halusi sinne virren valita joten lauloimme siellä kaksi kaunista kappaletta.
Raskas mutta niin kaunis tilaisuus.
Katsellessa pientä tekemäämme arkkua tietäen että siellä lepäisi oma pieni poika, ei kyyneleitä pystynyt estämään.
Kaikkien kauniit sanat Mörrille kosketti ja hiljaiset jäähyväiset sai miettimään kuinka hyvän elämän olisi Mörri saanut.
Kaiken tuon keskellä hiipi taas tunne kuinka olin noilta kaikilta ihmisiltä vienyt jotain pois.
Tiesin että se olisi tyhmää ajatella niin mutta minähän sitä pientä lasta sisälläni kannoin enkä pystynyt loppuun saakka suojelemaan.
Siunaustilaisuuden jälkeen lähdimme mieheni vanhempien luo jossa vietimme koko illan.
Päivä oli kaikinpuolin raskas mutta ihmiset ympärilläni muistutti kuinka elämän oli jatkuttava ja meillä oli paljon vielä mitä vaalia.
Mörri sai kauniin viimeisen päivän kaikkien rakkaiden ihmisten ympäröimänä.
Voi kuinka se olisi ollut niille kaikille ihmisille niin rakas ja tärkeä poika.
Olihan se vieläkin, mutta nyt pienet valkoiset siivet selässään meidän joikaisen sydämessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti