Päivä enkelin kanssa.

12.6.2015 Perjantai

...Siinä hän oli, pieni poikamme sylissämme.
Ei itkua, ei hengitystä, ei liikettä, ei elämää, vain hiljaisuus ja suuri rakkaus pientä lasta kohtaan jota ei saada koskaan kotiin mukaan.

Se hetki minkä olin aiemmin kuvitellut täyttyvän ilon ja onnen tunteista oli nyt täynnä surua, epätoivoa ja kyyneleitä.
Minusta oli tullut juuri äiti toiselle lapselle ja miehestäni isä ensimmäiselleen.
Sen sijaan että olisimme saaneet elämää täynnä olevan lapsen, saimme pienen enkeli pojan.

Synnytyksessä selvisi että poikamme menehtymisen syy oli napanuoran kietoutuminen kaulaan kahdesti ja nuorassa olevan tiukan solmun.
Elämään muuten täysin valmis ja terve lapsi.

Mörriä sylissäni pidellen ja loputtomien kyynelten virratessa mietin aiempia yhteisiä hetkiämme kun kaikki oli vielä ennallaan ja hyvin.

Mörri oli ollut aina mahdottoman vilkas ja liikkuva lapsi.
Pienoinen piti omasta tilastaan aina huolen ja sain sen usein tuntea pienten jalkojen potkuina ja venyttelyinä.
Usein miehelleni kerroin miten pieni mies oli sisälläni temmeltänyt taas niin vauhdilla etten mitään pystynyt päivän aikana tekemään.
Kaikki tuo oli nyt poissa...
Voi kuinka olisin antanut mitä tahansa saadakseni sen kaiken takasin.

Hoitaja siirsi Mörrin mieheni syliin joka istui ihan vierelläni.
Katselin heitä kyyneleet valuen, siinä he viimein olivat, isä ja poika yhdessä...yhdessä mutta ilman yhteistä niin odotettua elämää.

Vaikka kaiken surun keskellä tuo hetki olikin kaunis ja täynnä rakkautta niin minut valtasi viiltävä tunne miten olin pettänyt kaikki läheiset ihmiset.
Tiesin etten saanut itseäni syyttää mutta minä olin juuri synnyttänyt kuolleena lapsen jota niin moni odotti.
Mörriä odotti isoveli joka yhteistä tulevaa jo innokkaasti suunniteli vuosia eteenpäin.
Iso vanhemmat joille Mörri olisi ollut ensimmäinen lapsen lapsi ja niin rakastettu.
Mörrin tädit sekä sedät joiden kanssa jo puhuttiin tulevasta ja jotka niin uutta pikku miestä elämäänsä olisi mukaan ottanut.
Ystävät ja tutut jotka odotus aikana onnittelivat ja pienen vauvan syntymää odotti.
Tuntui kuin minä olisin kaiken vienyt heiltä pois ja tilalle antanut suunnattoman surun ja tuskan.

Rauhoittelin itseäni ja yritin unohtaa tuon ajatuksen, enhän olisi mitenkään voinut tätä estää.
Hoitaja kysyi oliko sopiva hetki jos hän veisi Mörrin lääkärin luo missä tehtäisiin tarkistukset ja otettaisi kaikki kokeet vauvasta.
Annoimme Mörrin hoitajan mukaan joka lupasi palata pian ja saisimme pukea lapsen omiin vaatteisiin jotka mieheni aiemmin oli kotoa tuonut.

Aiemmin oli meille kerrottu että sairaalaan saisi tulla Mörriä katsomaan läheisemme ja jotka halusivat vauvan nähdä.
Muistin kuinka hoitaja oli yöllä käynyt huoneessa tuomassa pienet siniset villasukat sekä pienen kukkakimpun jotka mieheni sisko oli tehnyt kuultuaan Mörrin kohtalosta.
Hän oli yöllä käynyt tuomassa ne meille jotka saatiin Mörille antaa hänen synnyttyään.
Pyysin miestäni ilmoittamaan että Mörri on nyt syntynyt ja saavat tulla halutessaan vielä katsomaan.

Nousin vuoteesta,vaihdoin puhtaisiin vaatteisiin ja odotin poikaamme takaisin.
Hoitajan saapuessa poikamme kanssa otettiin hänestä vielä mitat ja paino jonka jälkeen saataisiin pukea omat pienet vaattet Mörrin ylle.
Annoimme vaatteet hoitajalle joka puolestamme puki lapsen koska sillä hetkellä emme haluneet kokea epäonnistumista jos pukeminen olisikin ollut liian hankalaa.

Mörri puettiin ja hoitaja toi mukanaan pienen laatikon sängyksi johon saatiin Mörri laskea.
Kaunis pieni poika, omissa pienissä vaatteisaan, tädin tekemissä sinisissä sukissa ja kaunis kimppu vierellään Mörri lepäsi omassa pedissään.
Istuimme ja katselimme pientä poikaamme ihan hiljaa.
Mielessä miljoonat kysymykset ja lukemattomat ajatukset.

Vaikka aiemmin olin pelännyt tuota hetkeä sanomattoman paljon, niin nyt toivoin että se hetki ei koskaan päättyisi.
Toivoin että saisin poikamme pitää juuri siinä ikuisuuden eikä minun tarvitsisi enää antaa pois sitä pientä lasta josta tiesin pian joutuvani luopumaan lopullisesti.

Hetket kuluivat ja pian jo saapuivat mieheni vanhemmat ja sisko huoneeseen jossa Mörrin kanssa olimme.
He saivat myös pitää pientä poikaamme sylissään ja viettää vielä  viimeiset  hetket hänen kanssaan.

Niin päivä kului ja tuli aika antaa Mörri hoitajan mukaan koska meidänkin oli aika lähteä takaisin kotiin.
Olin saanut luokseni lapsen josta minun nyt piti jälleen luopua. Ajatus siitä että luonani oli vielä pieni poikamme jota ei saada koskaan kotiin ja jonka nyt jouduin pois luovuttamaan hirvitti.
Hoitaja kertoi vielä kaikesta mitä seuraavaksi tapahtuisi ja kuinka tästä eteenpäin toimittaisiin ja poistui mukanaan pieni lapsemme.

Jäimme kahden, minä sekä mieheni, tyhjään hiljaiseen huoneeseen.
Olimme nyt perhe, perhe pienen kauniin enkelin...

Olo oli tyhjä ja sanaton, kaipasin jo nyt poikaamme ja kotiin paluu pelotti yhtä paljon kuin sieltä edellis aamuna pois lähtökin. Paluu sinne missä kaikki oli valmiina ja poikaamme odotti, oli paluu aikaan jonka juuri kokemamme menetys ja tuska tyhjensi ja pyyhki kaiken rakennetun pois.

Oli aika lähteä... lähteä tyhjään ja surusta sanattomaan kotiin...